tiistai 18. kesäkuuta 2013

Fiiliksiä kuukautta ennen Suomeen paluuta

Viimeisiä viikkoja tosiaan viedään! Loppuetappi alkoi häämöttämään lukuisten läksiäisten jälkeen ja erityisesti poikaystäväni palattua suomen kamaralle perjantaina. On sellainen fiilis, että osa minusta lähti kotiin hänen kanssaan; kokoajan mietin täällä tulevia "suomikuvioitani", lähtien työnhausta, kämppäkuvioista ja ensimmäisistä viikonloppusuunnitelmista kotona.

Niin, näistä olisikin sitten vähän uutisoitavaa...

Rakas vanha luotettava (nuoleskelun merkkejä havaittavissa) asuinkumppanimme HOAS on myös tänä vuonna saanut suuren kasan hakemuksia, joten arpaonni ei ainakaan heinäkuun asuntojaossa ole osunut kohdallemme. Tämä siis tarkoittaa, että käytämme "Hotel Maman" palveluita puolitoista kuukautta. Enpä tiedä onko kotiväki tästä innoissaan vai "innoissaan", vaikka voisi kuvitella kotona käyvän kuhinan olevan mukavaa vaihtelua vanhempieni kaksineloon. Ennenhän meitä asusti kolme tyttöä (!) kotona, joten luulisi talon tuntuneen hiljaiselta viimeisen vuoden aikana, jolloin viimeinenkin kotona asustanut siskoni lähti kokeilemaan siipiään ulkomaille. Joka tapauksessa itse odotan taas viiden vuoden jälkeen kotona asumiselta hyvää ruokaa, säästöä asumiskustannuksissa ja vanhempien kanssa vietettävää laatuaikaa - satunnaista autoetua unohtamatta. Tulevan kuukauden aikana olen toivottavasti viisaampi asumiskuvioiden suhteen, joita poikaystäväni suomen päässä päivystää.

Päätin asuntoasian jälkeen myös suuntautua työnhakuun syksyä varten. Rahat ovat kuluneet täällä vaihdossa jo miinuksen puolelle, joten uutta kahisevaa pitäisi piakkoin saada virtaamaan taas minun suuntaani. Lähetin kiinnostavaan ja sopivaan aikaan alkavaan paikkaan hakemuksen, joten katsotaan kuuluuko sieltä mitään. 

Ja sitten niistä ekojen päivien haaveista. Ehkä tässä yhteydessä joutuu käyttämään sanaa haave. Uskon, että suomesta poissa ollessani tietyistä jutuista on kehittynyt vähän ylipositiivinen kuva. Muutamia asioita, joita suomesta todella kaipaan ovat maut ja tuoksut. Ruisleipä, lohi, uudet perunat, äidin perunasalaatti. Sauna, metsä, kesäinen sade. Näitä odotan ahmivani suomeen saavuttuani (äiti, tässä vähän vinkkiä mitä kannattaa ahtaa jääkaappiin!)

Ja edelleenkin olen sitä mieltä, että olen asennoitunut alusta alkaen olemaan täällä vain puoli vuotta, joten lähtemisestä ei tule niin vaikeaa. Saapi nähdä miten asian laita todella on kun lähtö koittaa... Asiaa tietenkin helpottaa se, että kotona odottavat poikaystävä ja perhe -sekä tietenkin nuo edellä mainitsemani maut ja tuoksut :-)

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä toivottavasti löytyy jotain. Itse olin vähän aikaa Italiassa mutta sieltä ei löytynyt mitään työtä mutta oli se hyvä kokemus kumminkin

    VastaaPoista
  2. Löysin blogisi ihan sattumalta tänään (en sen kummemmin vietä juhannusta olen tällä hetkellä Saksassa) ja hyvä että löysin blogisi tämä on mielenkiintoinen :)

    VastaaPoista
  3. Kiva juttu! Tervetuloa mukaan :-)

    VastaaPoista
  4. joo katkarapukuppeja! lakujätskii, korvapuustei, herkkusienipastaa, ohra(?) porkkanakeittoo, perunasallatti, ruisleipää, karaa, suklaata, kekseja, rahkaa yms yms... :)

    VastaaPoista
  5. Siellä joku "anonyymi" kaipailee suomalaisia ruokia :-D

    VastaaPoista