tiistai 27. marraskuuta 2012

Ja kuinka siinä kävikään...

Kävin tänään koululla juttelemassa vaihtokoordinaattorini kanssa viimeisistä lomakkeista ja vaihdossa suoritettavien kurssien korvaavuuksista. Vaihtokoulun ja kotikouluni kurssit eivät ihan mene yhteen, Lissabonin koulun ollessa aika design- ja markkinointipainotteinen kun taas oma kouluni on enemmän business -suuntautunut. Toisin sanoen tuli aiemmin vähän jännät paikat siitä, saanko mitään fiksua korvattua niillä kursseilla, joita vaihdossa suoritan. Sain kuitenkin paljon uutta tietoa korvaavuuksien suhteen. Tulen siis tekemään vähän niinkuin oman sivuaineeni kaikista "ei-korvatuista" kursseista. Hyvähyvä. 

Kyselin koordinaattorilta myös kielikurssiasiasta, mutta hänkään ei ollut kuullut vielä mitään Portugalista. Koordinaattori kuitenkin varoitteli minua siitä, etteivät todellakaan kaikki hakijat pääse kielikurssille. Koko euroopan hakijat kilpailevat (uskoisin) 40 paikasta, joiden jakoperusteista ei ole mitään hajua. Kuulema aiempina vuosina ainoastaan muutama hänen opiskelijansa on päässyt kyseiselle kurssille ja ei todellakaan minun linjaltani. Ahaa. Kiva.

No mutta, kuinkas sitten kävikään. Palasin kotiin kirppiskeikalta (taas kolme loodaa myyntiin) ja avasin koneen. Roskapostikansiossa oli joku kumma viesti. Eihän! Juuhan! 

"You have been accepted to the EILC language course in Coimbra" 

Jes!!! Lähtöpäivä siis varmistui tammikuun noin 20 päivän tienoille!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

perjantai 23. marraskuuta 2012

Mañana, Mañana

Noniin, pieni välipäivitys kotisohvalta perjantai-iltana. Viikko on ollut tosi rankka, kun kouluhommien deadlinet lähestyvät. Itse ajattelin ihan vaan latailla akkuja tämän illan ja huomenna olla virkeänä töissä. 




Vielä hoidettavien asioiden selkeytämiseksi tein listan:

- Asunnon irtisanominen: hoidetaan joulukuussa. Päätimme, että pidämme asuntomme vielä koko tammikuun, vaikka muutammekin jo  vähän ennen kuun loppua pois. Suunnittelen, että viemme hiljalleen tavaraa poikaystäväni vanhempien luo, jotta itse muutto hoituu vaivattomammin. 


- Lehtien irtisanominen: tehty. 

- Puhelinliittymän muuttaminen: perehtynyt asiaan, teen muutokset tammikuussa.

- Mitkä tavarat pidetään, mitkä myydään pois: Vein tänään hurjan kasan tavaraa ja vaatteita itsepalvelukirpputorille Kannelmäkeen ihanan mummoni avustuksella. Paikka vaikutti lupaavalta, perjantai-iltana oli ihan tungosta. Oma myyntipaikkani on kuitenkin ihan viimeisellä seinällä kaukana kassasta, joten katsotaan paljonko syntyy hävikkiä... Paikkaa maksaessani toisella kassalla nainen osti jo yhdet myynnissä olevista kengistäni pois, jes!

- Asunto vaihdossa: tehty. Maksoin depositin ja sain vahvistuksen sen perillemenosta. Kuulema kaikki muutkin huoneet on jo varattu kevääksi. Enää pitää ilmoittaa saapumispäivä.

- Muut vaihtovalmistelut: Noh, dedikset tuli ja meni ja hupsista pääsinkin saamaan esimakua Suomen ja Portugalin aikakäsitysten eroavaisuuksista. Tämän viikon maanantaina kaikkien kohdemaiden tuli ilmoittaa opiskelijavalinnoistaan kielikursseille. No arvaatte varmaan onko tähän asti kuulunut mitään, no eipä ei. Odottavan aika on pitkä ja se jatkuu vähintään viikonlopun yli...

- Lentoliput: niinpä.
  


"I love deadlines.


I like the whooshing sound they make as they fly by."


Douglas Adams

perjantai 9. marraskuuta 2012

Keine Panik auf der Titanic

Stressiä pukkaa, mutta ei tässä (kai) mitään hätää! 
Olen tehnyt kalenteriin pitkän listan asioista, joita vielä pitää hoitaa. Vuokra- ja sähkösopimusten irtisanominen, lehtitilausten irtisanominen (nyyh, rakas kuukausittainen Mondoni jäi tänään tauolle), puhelinliittymän muuttaminen perusliittymäksi, tarpeettomien tavaroiden vieminen keräykseen ja kirppikselle, opintolainan hakeminen, lentolippujen ostaminen jne.

Ja viimeiset kouluhommat painaa päälle. Viidellä kurssilla ryhmätyöt, lisäksi kolme eri yksilötyötä neljässä viikossa. Siihen päälle tenttiviikko! Eipähän ainakaan laiskistu...

Porto, Portugali

Suurin muutos meillä vaihtoon lähtiessä on asunnon irtisanominen. Asumme tällä hetkellä opiskelija-asunnossa, jossa asumisaika meidän osalta loppuu juuri kun tulemme vaihdosta takaisin. Kamat siis roudataan poikaystäväni vanhemmille, jotka ovat luojan kiitos lupautuneet majoittamaan tavaroitamme puoli vuotta. Miten tätä kamaa onkin kertynyt näin paljon vain neljän vuoden yhdessä asumisen aikana (jonka aikana siis jo kolme muuttoa, joissa jokaisessa tavaraa lentänyt keräykseen ihan yhtä lailla)... En tajua!

Jännitettävää riittää siis myös vaihdon lopun häämöttäessä, kun saamme tietää kuinka runsas Helsingin opiskelija-asuntojen (HOAS) tarjonta ensi vuonna on... 


torstai 1. marraskuuta 2012

Home is where your heart is

Olin saanut kaverin kaverin kautta tietooni mahdollisesti vapaista huoneista Lissabonissa jo jonkin aikaa sitten. Nyt viimein ajattelin kämpän haun olevan ajankohtainen ja otin yhteyttä vuokraisäntään. Huoneen varaaminen hoitui todella helposti meilillä ja vakuuden maksamalla. Jo ensimmäisessä meilissä sain pohjapiirroksen (jossa oli merkitty myös jokainen huonekalu matoista roskakoreihin saakka!), muutaman kuvan ja parisivuisen dokumentin perussäännöistä ja käytänteistä asunnossa. Sanotaanko vaikka näin, että tämä kävi PALJON helpommin, kuin mitä olisin Portugalista uskonut. Suomessakin kämpän vuokraaminen on vaikeampaa.

Asunto sijaitsee rauhallisella kadulla noin 15 minuutin kävelymatkan päässä koulultani. Vuokra tulee olemaan 350€/kk, mikä on hitusen enemmän mitä olin veikannut Lissabonin standardin, varsinkin nykyisessä tilassaan, olevan. Hinta kuitenkin sisältää veden, sähkön, kaasun ja netin, joten ei ole valittamista! Asunto on normaalin perheasunnon oloinen, neljä makuuhuonetta, keittiö (+breakfast room!), kaksi kylpyhuonetta ja olohuone. Odotan siis jo innolla kolmen kämppikseni tapaamista! 


Porto, Portugal
Lisää päivityksiä tulossa toivottavasti mahdollisimman pian, sillä kolmen viikon sisällä saan vastauksen kielikurssille pääsystä!