Kulttuuri | Lissabon


Ruokakulttuuri: 
Portugalilaisen aamiaisen pääosassa on useimmiten kahvi -milloin minkälaisena. Kahvin kyljessä nautitaan yleensä makea leivos.

Lounas syödään aina hitaasti -useimmiten lounastauko kestää kaksi tuntia. Ruuaksi kelpaa esimerkiksi grillattu kana riisin ja ranskalaisten kanssa (kyllä, kummankin!) tai paikallinen turska "Bacalhau" eri asennoissa. Ruoka on yleensä suhteellisen suolaista ja kastikkeita ei käytetä ruuan ollessa itsessään jo maukasta. 

Illallinen nautitaan myöhään, vasta noin iltayhdeksän tai kymmenen aikaan. Illallinen on päivän päätapahtuma, jolloin koko perhe vauvasta vaariin kokoontuu yhteen. 


Kadulla:
Kulttuuria tai kulttuuria - Lissabonissa kävelevän kannattaa tottua katsomaan eteensä kadulla kahdesta syystä. Ensiksi, paikalliset koiranomistajat harvoin keräävät turrejensa jätteet, minkä takia kadulta löytyy usein yllätyksiä. Ja toiseksi, Lissabonin kadut on tehty pienehköistä mukulakivistä, jotka irtoilevat helposti. Monilla kaduilla on kuoppia ja epätasaisuuksia. Korkokengät kannattaa siis jättää suosiolla kotiin!

Kaksistaan tai ryhmässä kulkevien (varsinkin vaaleiden) naisten ei kannata ihmetellä vihellyksiä, tööttäyksiä, apinaääniä ynnä muita omituisuuksia kaduilla kulkiessaan. Kyselin portugalilaisilta luokkakavereiltani mitä näissä tilanteissa tulisi tehdä - he neuvoivat näyttämään keskisormea. Itse kuitenkin päätin olla antamatta huomiota, ja katson ympärilleni todellakin vasta kun auto tööttää seitsemännen kerran. Harvemmin olen kuitenkaan yksin esimerkiksi illalla kulkiessani törmännyt tällaiseen, joten siinä määrin miehet kai tajuavat olla turhaan tuottamatta naisille turvattomuuden tunnetta... tai näin haluaisin ainakin uskoa.


Työkulttuuri tai "kun pitäisi saada hoidetuksi jokin asia":
Työhöntuloajat ovat täällä tietyillä aloilla/ammateissa vain suuntaa-antavia. Opettajat ja terveydenhoitohenkilökunta ovat yleensä ajoissa, mutta esimerkiksi toimistohenkilökunta saattaa valua työpaikalla muutaman tupakan ja kahvitauon saattelemana. Lisäksi edellä mainitut lounaat yleensä venähtävät helposti parituntisiksi. Ilmankos ruuhka-aika täällä onkin vasta iltaseitsemän paikkeilla, kun lounaan jälkeen piti niitä hommiakin hoitaa. Lissaboniin pidemmäksi ajaksi tulevan ei kannata ihmetellä, jos asioiden hoitamiseen kuluu vähän enemmän aikaa kuin Suomessa. 

Portugalilainen kulttuuri on lisäksi "kysymiskulttuuri", eli tieto löytyy internetistä vain todella harvoin. Usein joutuu soittamaan tai käymään paikan päällä, josta pahimmassa tapauksessa neuvotaan menemään muualle. Huumori näissä tilanteissa vie pitkälle.  

Yöelämä:
Yöelämä täällä on paljon pidempi prosessi, kuin mitä se suomessa on. Illallista syödään normaalisti helposti vielä kymmeneen - puoli yhteentoista asti, jonka jälkeen siirrytään baarialueille keskustaan. Klubeille jatketaan noin kahden aikaan ja kotiin joutuu lähtemään vasta kuuden paikkeilla. Rankkaa puuhaa siis!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti